Satakunnan aluetaksi
Ammattisivut
KIRJAUDU SISÄÄN

 

 

SEURAAVA TAKSINKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSPÄIVÄ:

seuraa ilmoittelua.

 

 

 

 

 

 

Taksinkuljettajan ammattipätevyyttä ylläpitävä jatkokoulutus 

 

Satakunnan Aluetaksi Oy järjestää taksinkuljettajien ammattipätevyydestä säätävän lain 12 § edellyttämää jatkokoulutusta ajoluvan voimassa pitämiseksi.

Jatkokoulutusta on saatava sen ajoluvan voimassa ollessa, jonka voimassa olon jatkamiseksi jatkokoulutus suoritetaan tai, jos ajoluvan voimassaolo on lakannut, uuden ajoluvan hakemista edeltäneen viiden vuoden aikana. Koulutusta on saatava viiden vuoden välein.

Ennen vuotta 2010 ajoluvan saaneet jatko- kouluttautuvat vuoden 2014 loppuun mennessä. Uutta ajoluvan hakemusta ei kannata jättää ennen kuin vasta kesäkuussa 2014 - kuitenkin siis vuoden loppuun mennessä.

Vuonna 2010 ja sen jälkeen ajoluvan saaneet jatkokouluttautuvat viiden vuoden sisällä ajoluvan myöntämisestä.

 12 § Jatkokoulutus

Ammatinharjoittamisen edellytysten ylläpitämiseksi ja parantamiseksi sekä liikenneturvallisuuden lisäämiseksi taksinkuljettajan on saatava jatkokoulutusta kuljettajan tehtävän kannalta keskeisissä taksinkuljettajan koulutuksen oppiaineissa.

Jatkokoulutuksessa on noudatettava Ajoneuvohallintokeskuksen vahvistamaa koulutusohjelmaa. Valtioneuvoston asetuksella säädetään jatkokoulutuksen vähimmäismäärästä ja toteutuksesta sekä koulutusohjelmasta.

 Jatkokoulutuksesta on annettava oppilaalle todistus.

 TAKSINKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSTA HELMIKUUSSA 2017

Koulutuspaikka:

Porissa la 18.2.2017 -  Satakunnan Aluetaksi Oy:n koulutustilat - Oikokatu 1 - alakerta.

Koulutuksen järjestäminen edellyttää riittävää osanottajamäärää.

Koulutuksen kesto  8:30 - 16:00 - aloitus aamukahvilla ja päivällä lounas.

Koulutuksen hinta on 150,00 euroa – sisältäen aamukahvin + sämpylän ja lounaan. (133,00 euroa, alv 24 % + viranomaismaksu 17,00 euroa, alv 0 %.)

Ilmoittaudu klikkaamalla "ilmoittaudu jatkokoulutukseen"... linkki vasemmalla "tolpassa".

LAKI TAKSINKULJETTAJAN AMMATTIPÄTEVYYDESTÄ (linkki)